Tutkimus

mari_053
Mari Stenlund (kuva: Risto Nyyssönen)

Mari Stenlund on kehittänyt mielioikeudet.net-verkostossa yhteistyössä kokemusasiantuntijoiden kanssa tutkimusmetodia, jossa kokemusasiantuntijat eli ihmiset, joilla on omakohtaista kokemusta mielenterveyden ongelmista ja/tai psykiatrisesta hoidosta, osallistuvat sosiaalieettisen käsiteanalyysin käyttämiseen. Tutkimusmetodia kutsutaan  kokemusperustaiseksi käsiteanalyysiksi.

Teologisen etiikan ja sosiaalietiikan tutkija Mari Stenlundin toteuttamat tai vetämät tutkimushankkeet ovat seuraavat:

Uskonnonvapauden ja mielenterveyttä koskevien oikeuksien yhteensovittaminen, 2013–2017

Väitöskirjan jälkeisen tutkimuksen tehtävänä on analysoida uskonnonvapauden ja mielenterveyttä koskevien oikeuksien välistä suhdetta. Tavoitteena on (1) selventää, millaisia käsitteellisiä yhtymäkohtia ja ristiriitoja on uskonnonvapauden ja mielenterveyttä koskevien oikeuksien välillä sekä (2) luoda sellainen näkemys uskonnonvapauden ja mielenterveyttä koskevien oikeuksien välisestä suhteesta, joka turvaa mahdollisimman laajasti nämä molemmat ihmisoikeudet.

Uskonnonvapaus ja oikeus korkeimpaan saavutettavissa olevaan mielenterveyteen ovat molemmat ihmisoikeuksia, jotka turvataan kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on uskonnon- ja omantunnonvapaus (11§). Perustuslaki myös määrittelee riittävien terveyspalveluiden turvaamisen sekä väestön terveyden edistämisen julkisen vallan tehtäväksi (19§).

Oikeus uskonnonvapauteen ja mielenterveyteen tukevat toinen toistaan. On todennäköistä, että uskonnonvapaudesta nauttiminen on lähtökohtaisesti yksilön mielenterveyden kannalta hyvä asia sekä hyvän elämän yksi elementti. Monissa tutkimuksissa uskonnollisen yhteisöllisyyden ja elämäntavan on todettu vaikuttavan mielenterveyteen lähinnä myönteisesti.

Photo by Christian Newman placed under CC0 by artist.
Photo by Christian Newman placed under CC0 by artist.

Aina uskonnonvapauden ja mielenterveyttä koskevien oikeuksien välinen suhde ei kuitenkaan ole mutkaton. Puhutaan joissakin uskonnollisissa yhteisöissä ilmenevästä hengellisestä väkivallasta, manipulaatiosta tai jopa aivopesusta. Joskus uskonnollisissa yhteisöissä myös suhtaudutaan psykiatriseen hoitoon epäilevästi tai jopa kielteisesti, ja mielenterveyden järkkyminen saatetaan ymmärtää yksinomaan hengelliseksi ongelmaksi, johon tarjotaan uskonnollista apua. On ensinnäkin kysyttävä, missä määrin uskonnonvapaus turvaa sellaisten käsitysten opettamisen ja toimintatapojen ylläpitämisen, joilla saattaa olla vahingollisia seurauksia uskonnollisen yhteisön vaikutuspiirissä olevien mielenterveydelle. Toiseksi on selvitettävä, onko yksilöiden uskonnonvapauden toteutuminen uhattuna joidenkin uskonnollisten yhteisöjen sisällä.

Viime vuosina Suomessa on keskusteltu myös vaihtoehtohoidoista ja mahdollisesta tarpeesta rajoittaa ja ohjata lainsäädännöllä niiden tarjoamista. Uskonnonvapauden ja mielenterveyttä koskevien oikeuksien kannalta kiinnostavia ovat sellaiset terapiat, joihin yhdistyy uskonnollinen maailmankuva ja joiden tarjoaminen ei edellytä henkilöltä psykoterapeutin pätevyyttä. Voidaan kysyä, tulisiko mielen ongelmien kanssa kamppailevalla ihmisellä olla halutessaan oikeus etsiä apua vaihtoehtoterapioista vai tulisiko hänet ohjata lainsäädännöllisin rajoituksin ns. virallisen terveydenhuollon piiriin. Tässä kysymyksenasettelussa keskeistä on myös terapeutin tai muun auttajan maailmankuvan merkitys apua etsivälle. Usein sanotaan, että avun saamisessa oleellista on auttajan ammattitaito eikä hänen maailmankuvansa. Mutta mihin tämä oletus perustuu ja kenen ehdoilla näin väitetään? Onko avun tarvitsijalla oikeus määrittää itse, onko auttajan maailmankuvalla hänelle merkitystä? Voiko esimerkiksi auttajan ja autettavan yhteinen uskonnollinen vakaumus joskus mahdollistaa mielekkään avun saamisen, etenkin jos se yhdistyy auttajan ammatilliseen osaamiseen?

Viime vuosikymmeninä on myös keskusteltu paljon terveestä ja aikuisesta uskonnollisuudesta, jota kuvataan avaraksi, omaehtoiseksi ja yksilölle voimavaroja antavaksi. Voidaan kuitenkin kysyä, onko käsitys terveestä uskonnollisuudesta tällaisenaan melko siloiteltu. Miten esimerkiksi ahdistusta aiheuttavat hengelliset kriisit ja auktoriteetteihin sitoutuminen sopivat käsitykseen terveestä uskosta? Terveestä uskosta puhuttaessa riskinä on myös, että toisen vakaumus ja hengellinen etsintä saatetaan heppoisin perustein arvioida vahingolliseksi tai keskenkasvuiseksi.

Uskonnonvapauden ja mielenterveyttä koskevien oikeuksien välistä suhdetta käsittelevä rakentava keskustelu edellyttää, että ollaan tietoisia erilaisista tavoista ymmärtää vapauden ja terveyden käsitteet. Se, miten vapaus ja terveys ymmärretään, vaikuttaa siihen, miten ihmisoikeuksien väliset suhteet hahmotetaan ja miten haasteita kuvataan.

Tutkimushanke on saanut rahoitusta Suomen Kulttuurirahastolta ja Kirkon tutkimuskeskukselta.


Psykoottisen yksilön uskonnon- ja mielipiteenvapaus, 2008–2014

Frozen tree branch against red back drop
CC0 by artist Leeroy via stocksnap.io

Mari Stenlundin väitöskirjahankkeessa kehitettiin sellaista uskonnon- ja mielipiteenvapauden ymmärtämistapaa, joka olisi mielekäs myös silloin, kun ihmisellä on psykoottisia harhaluuloja. Tarve uskonnon- ja mielipiteenvapauden teorian kehittämiseen nousee lainsäädännön ja ihmisoikeusteorian sisäisestä ristiriitaisuudesta. Ihmisoikeussopimuksissa on nimittäin määritelty, että ihmisellä on mielensä sisällä ehdoton oikeus ajatuksiinsa ja mielipiteisiinsä eikä tätä oikeutta saa rajoittaa mistään syystä. Näyttää siltä, että kirjaimellisen tulkinnan mukaan ihmisellä on ehdoton oikeus myös omiin harhaluuloihinsa. Tällaista oikeutta ei kuitenkaan tunnusteta mielenterveyslainsäädännössä, koska psykoottista ihmistä voidaan hoitaa ns. pakkohoidossa antipsykoosilääkityksellä, jolla pyritään lieventämään tai poistamaan hänen harhaluulojaan. Tämän ristiriidan vuoksi väitöstutkimuksessa selvitettiin, mitä uskonnon- ja mielipiteenvapaudella on pohjimmiltaan tarkoitus suojata.

Väitöskirjassa käsitellään esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

  • Mitä uskonnon- ja mielipiteenvapaus pohjimmiltaan turvaa? Turvaako se ihmisen päässä olevia ajatuksia sinänsä, ajatusprosesseja (eli sitä, millä tavalla ihminen ajattelee) vai kykyä olla ajatteleva olento?
  • Onko ihmisellä uskonnon- ja mielipiteenvapauden myötä oikeus omiin harhaluuloihinsa? Missä määrin ihminen voi toimia harhaluulojensa mukaan?
  • Millaisia rajoituksia psykiatrisessa hoidossa olevalla ihmisellä on uskonnon- ja mielipiteenvapauden suhteen? Millaisena hoitoyksikköjen säännöt, jotka kieltävät uskonnosta ja politiikasta käytävät keskustelut, näyttäytyvät uskonnon- ja mielipiteenvapauden näkökulmasta?

Väitöskirjahankkeessa näitä kysymyksiä tarkasteltiin eri vapauskäsitysten näkökulmasta eli ottamalla huomioon, että vapaus voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Siitä, mitä vapaudella tarkoitetaan riippuu se, millaisina psykoottisen yksilön uskonnon- ja mielipiteenvapauteen liittyvät kysymykset näyttäytyvät.

Perinteisesti uskonnon- ja mielipiteenvapaus on ymmärretty negatiivisena vapautena. Tämän ymmärtämistavan mukaan ihmisen tulee saada pitää omat mielipiteensä ja uskomuksensa ilman, että muut ihmiset pyrkivät niitä muuttamaan konkreettisin pakkokeinoin esimerkiksi lääkitystä käyttämällä. Negatiivinen vapaus ja potilaan oikeus mielenterveyteen ja hoitoon voivat kuitenkin olla keskenään ristiriidassa, ja täysi pidättäytyminen psykiatrisesta pakkohoidosta voi olla eettisesti kyseenalaista potilaan laiminlyöntiä. Tässä ymmärtämistavassa saatetaankin määritellä uskonnon- ja mielipiteenvapaudelle sellaisia ehtoja, jotka rajaavat psykoottiset ihmiset näiden oikeuksien ulkopuolelle.

Toiseksi on esitetty, että uskonnon- ja mielipiteenvapaus suojaa ihmisen oikeutta niihin uskomuksiin ja ajatuksiin, jotka ovat todella hänen omiaan ja joiden muodostamisprosessia muut ihmiset tai psykoosi sairautena eivät ole vääristäneet. Tämän autenttisuutta korostavan ymmärtämistavan mukaan pakkohoito on yritys vapauttaa potilas psykoosin vaikutuksesta ja näin palauttaa hänen uskonnon- ja mielipiteenvapautensa. Tämän näkemyksen ongelmana on muun muassa sen idealistinen oletus ihmisyyden luonteesta: oletuksena näyttää olevan, että aitoon ihmisyyteen ei kuulu epärationaalisuus, kärsimys tai pahuus toisia kohtaan. Lisäksi on epäselvää, miten aitous tunnistetaan ja mikseivät harhaluulot voisi ainakin joskus olla ihmisen aitoja uskomuksia.

Uskonnon- ja mielipiteenvapaus voidaan ymmärtää myös valmiusteorian (capabilities approach) näkökulmasta. Tällöin uskonnon- ja mielipiteenvapaus suojaa mahdollisuutta valintoihin, jotka ovat ihmisen oman arvomaailman mukaisia ja jotka turvaavat hänelle ihmisarvoisen elämän. Suojelemisen kohteena eivät ole niinkään uskomusten ja mielipiteiden sisällöt tai uskomus- ja ajatusprosessit, vaan ihmisen kyky ja valmiudet uskomusten ja mielipiteiden muodostamiseen. Jos ihmisoikeusteoriaa kehitetään tähän suuntaan, uskonnon- ja mielipiteenvapaus voidaan nähdä kaikkien ihmisten, myös psykoottisten henkilöiden, ihmisoikeutena. Valmiuksien näkökulmasta psykiatrisessa hoidossa on keskeistä muun muassa se, kuinka potilaan ajattelukykyä, maailmankuvan kehittymistä ja omien arvojen mukaisen elämän mahdollisuuksia tuetaan. Laajemmin uskonnon- ja mielipiteenvapaus kannustaa kehittämään yhteiskuntaa, jossa hulluksi leimautuminen ei muodosta esteitä mielipiteiden esittämiselle ja uskonnolliselle aktiivisuudelle.

Tutkimushanke sai rahoitusta Alfred Kordelinin säätiöltä, Niilo Helanderin säätiöltä, Kirkon tutkimuskeskukselta ja Helsingin yliopistolta.

Englanninkielinen väitöskirja on valmistunut vuonna 2014 ja sen otsikko on Freedom of Delusion – Interdisciplinary Views Concerning Freedom of Belief and Opinion Meet the Individual with Psychosis. Väitöskirja löytyy osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-9747-8.