Oppirakennelma, joka ei aina johda hyvään

Mielioikeudet.net julkaisee yhden verkoston jäsenen kirjoituksen, jossa kuvataan, miten suuri merkitys ammattiauttajien tulkinnoilla ja niihin perustuvilla päätöksillä on psykiatristen palveluiden käyttäjän elämän kannalta.

Oppirakennelma, joka ei aina johda hyvään

Elämässä, jossa ihminen olisi valmis vain olemaan, pärjäämään näin ja sietämään omaa tilaansa, hän kuitenkin saattaa luisua järjestelmän jalkoihin, kontrolliin, päätösten alle ja sen myötä vaikeuteen. Ihminen voi päätyä vankeuteen, jossa hän on vapaaehtoisesti, mutta joka on lukittu. Tässä vankeudessa varsinaiseksi ongelmaksi muodostuu ympäristö, ja tuo ongelma vaikuttaa niinkin lähellä kuin omassa elimistössä.

Vaikka ammattiauttajien kanssa etsitään helpotusta elämään, maailman ristiriitaisuus aiheuttaa useimmiten toisenlaisia ongelmia, kun pitäisi jatkuvasti sopeutua uusiin kuvioihin, joita elämässä aina tulee. Ei sitä haluaisi sellaistakaan maailmaa kahlata eikä joutua leimatuksi pelkästään sillä perusteella, että on kertaalleen joutunut järjestelmään kiinni etenkään, koska leimatun ihmisen uskottavuus heikkenee. Hän joutuu epäilemään järjestelyjä, joita muut eivät tiedosta ja kokee asioita, joita harvoilla ihmisillä on. Toisten ihmisten on vaikeaa ymmärtää saati käsittää hänen psyykkistä kokemustaan, koska he eivät ole itse kokeneet vastaavaa. Leimatun oma kokemus voi olla erilainen kuin ammattiauttajan kokemus, eikä sitä oteta todesta. Käypähoitosuositukset tulevat leimatulle puun takaa.

Onhan jo selvää, että lääkkeellä halutaan saavuttaa jotain. Voi kuitenkin pohtia, olisiko aina tarpeen tai edes välttämätöntä astua pakkausten maailmaan. Lopputulos ei ehkä ole yleisesti häävi.

Miksi juuri joku lääke on tärkeä käyttää, jos tiedetään, kuinka pieneen alueeseen se vaikuttaa? Jos kokonaisuutta ajatellaan, mistä ollaan varmoja, että juuri se pieni alue tarvitsee tuon vaikutuksen? Riittääkö, että on nähtävissä ja koettavissa jokin vaikutus johonkin suuntaan? Aivot ovat koko ajan uusiutuvaa ainesta. Aivot voivat toki kehittyä parempaan suuntaan ja hyvää lopputulosta kohti, mutta tuon kehittymismatkan on myös hyvä toteutua ilman hurjia riskejä.

Onko kyse lääkkeen käyttäjän epäonnesta, kun hänelle osuu ensin sairaus, joka on kahdella sadasta? Sitten hänelle osuu myös lääke, josta tulee pahoja sivuvaikutuksia, ja sitten osuus vielä lisäksi sellaisiakin sivuvaikutuksia, joita tulee yhdelle tuhansista. Onko kyse lääkkeen käyttäjän epäonnesta vai kaunistellaanko tilastoja? Voiko muihinkaan lääketieteen aloihin luottaa? Voiko luottaa siihen, että saa varmaan ja oikeaa tietoon perustuvaa hoitoa?

Miksi hoito on niin epätieteellistä ja jäljessä kulkevaa? Aina ammattiauttajat eivät edes noteerata, miten potilas tai asiakas käyttäytyy eivätkä tulkitse käyttäytymistä sen valossa, miten ihmiset yleensä ottaen käyttäytyvät ja kuinka ainutlaatuisia he voivat olla. Vaikuttaa siltä, että ammattiauttajilla on usein yksipuolisia käyttäytymisen tulkintoja. Ihminen, joka määrittää toista, ei ehkä kykene olemaan neutraali, koska hänen tulkintoihinsa vaikuttavat tilanne ja sosiaaliset ympyrät. Esimerkiksi terapeutin omat asiat voivat olla vielä huonommalla tolalla kuin asiakkaan. Hänellä ei ehkä ole laajaa ymmärrystä asioita kohtaan eikä hän välttämättä osaa ratkaista elämään kuuluvia kysymyksiä asiakasta kummemmin. Välttämättä hän ei edes ole joutunut kokonaisvaltaisesti ymmärtämään, mitä kaikkea elämä voi olla ja millainen maailma voi olla, vaikka kollegoiltaan hän voikin saada arvostusta.

Ammattiauttajat eivät välttämättä aina ole tietoisia siitä, miten heidän omat ajatuksensa ja päätöksensä ovat riippuvaisia heidän taustoistaan. Muutaman vuoden koulutus ja aiempi elämänkokemus eivät aina takaa ammattiauttajan todellista pätevyyttä, vaikka he jotenkin päivistään suoriutuisivatkin. Heidän tulkintansa voivat siis olla negativiisia ja perustuvat herkästi vain ulkokuoren vilkaisuun. Ammattiauttajilla on pitkän työviikon aikana niin monia asioita muistettavana ja tehtävänä. Miten kiire mahtaa vaikuttaa työnteon laatuun? Hyvä, jos asiakkaan nimen muistaa. Ammattiauttajien harjoittama analysointi on olevinaan absoluuttista totuutta, mutta heijastaa vain hetken energiaa. Se on ”ajan hengen tuotetta”. Ammattiauttajat uskovat vahvasti sen, mitä heille itselleen tulee mieleen, mutta mistä on ammattilaisen ääni tehty? Ovatko asiakas ja ammattilainen ”nähneet” saman?

Miksi ammattiauttaja rajoittelee ja suuntaa asiakkaan elämää, vaikka asiakas ei pyri rajoittamaan ja suuntaamaan häntä? Entä usko? Uskotaanko hoitojen vaikutuksiin hatarin todistein ja perehtymättä samoin kuin nimikristityt omiin uskon kohteisiinsa? Miksi hoidon tulee olla toimivaksi todistettu ja missä hoidon hyödyistä on todisteita? Mitä todisteita on saatu aiemmin ja mitä tullaan tulevaisuudessa saamaan? Liekö usko vitriinissä, siinä samassa, jossa on tabletit?

Meissä kaikissa on varjot ja valot. Ne tuovat vaihtelua matkaan, jotta jotain voi löytää. Ammattiauttaja herrana sorkkii luontoa, ja luonto saattaa häiriintyä – samoin ihmisluonto. Luonto on paras lääkitsijä. Varjo ei kanna vastuuta mukanaan. Valon on tultava muualta.

Lääkkeet. Jotkut niistä ovat varsinaisen leiman alku. Eikö leima kuuluisi niille, jotka niitä tietoisesti suosivat ja edistävät? Mitä yhteiskunnassa tapahtuu, kun ihminen laitetaan vain osaksi jotakin, mistä hän ei itse ymmärrä, mitä muutkaan eivät näytä ymmärtävän ja jossa häntä ei ymmärretä?

Kannattaako päänsärky muuttaa sydänvaivoiksi? Eihän ihmistä haudata elävältä siksi, että hän jonain päivänä sattuisi kuolemaan.

Ei ehkä kannattaisi mainostaa, että nykyhoidot ovat kehittyneitä, ellei vain haluta sanoa sitä, kuinka kehittymättömiä ne ovat aiemmin olleet. Entä kuinka usein potilas astutetaan hoitomaailman kenkiin taloudellisista syistä – omista tai muiden?

Ihminen on usein neljästä syystä huolissaan: onko hänellä ystäviä, rahaa, ulkonäköä ja terveyttä. Nämä ne ovat ammattiauttajienkin huolet. Lääkäritkin katsovat potilasta ensin ulkoisesti. Tarkastelevat vaatteita ja ulkonäköä. Jääkö ystäviä ja rahaa enää sen jälkeen?

Tiede tekee totta siitä, mikä on joillekin kuvitelmaa. Harhaa on se, mikä ei kuulu kaikille. Ei ehkä ole unelmaa, ei ehkä tehdä tai toteuteta unelmaa – ne saavat luvan siirtyä. Kun jonain päivänä tajuaa itse avata pakastimen, voi aurinko valaista mielen ja sydän saa ravintoa, sellaista, mitä se on aina kaivannut. Enää hän ei odota kylmää sähköä! On astuttu uuteen maailmaan, jossa valaistuneet näkemykset, uudet vapauskäsitykset, oikeat arvostukset, oikeat lainalaisuudet elävöittävät, ilman mukana riippuvia hoitomalleja. Tällöin on mahdollista että ulkopuolinenkin alkaa uskoa!

Joni